Koti ja seurapiirit 1800-luvun puolivälin Suomessa

Albert Edelfeltin maalaus Pianon ääressä (1884), Göteborgin taidemuseo.

kirjoittanut Erja Paukkala

 

Johdanto

Kodista oli tullut kansallisen elämän keskus 1800-luvun Euroopassa. Sen katsottiin olevan poliittinen ja moraalinen kokonaisuus, joka takasi järjestyksen ja suojeli vallankumoukselta. Jokaisella kansalaisella tuli olla koti. Immanuel Kant oli todennut kotia ylistäessään, että mies, jolla ei ollut kotia, oli potentiaalinen rikollinen. Sosiologien mukaan huone oli omistajansa kuva. Perhekeskeiset näkemykset vallitsivat kaikkialla läntisessä kulttuuripiirissä, ja 1800-lukua voidaankin pitää perheen ja yksityiselämän kulta-aikana. Lapsista tuli keskeisiä kodin henkilöitä ja heidän kasvatustaan pohdittiin. Selvimmin perhe-elämän muutokset ja muutosvaatimukset olivat esillä säätyläisväestön parissa. Keskustelu perheestä alkoi Suomessa hieman ennen 1800-luvun puoliväliä.  Samanaikaisesti ja osittain tämän keskustelun pohjalta suomalainen sivistyneistö heräsi huomaamaan perheen historiallisuuden ja sen, että perhe muuttui yhteiskunnan muuttuessa. Perhekeskeisyyden ja perheen merkityksen lisääntyessä kodista kuten perheestäkin tuli kansallisen elämän keskus. Kodin keskeinen asujaimisto läntisessä Euroopassa oli jo vuosisatoja ollut ydinperhe.

Koti ja asuminen

Kaupungit olivat 1800-luvulla segmentoituneita siten, että aristokratia ja korkeimmat virkamiehet asuivat hienostokaupunginosassa, jonka Helsingissä muodostivat Elisabetin torin tienoo, myöhemmin myös Kruunuhaka ja Bulevardi. Tärkeätä oli, että alueelle pystyi rakentamaan tilavan ja edustavan talon, johon seurapiirit saattoivat kokoontua. Asunnon tehtävänä oli tehdä mahdolliseksi säädynmukainen seurapiirielämä isoine edustustiloineen. Talojen julkisivuja ja sisustusta hallitsi empire-tyyli. 

Vaikka 1800-lukua voidaan pitää perheen vuosisatana, säätyläistaloissa asui paljon muutakin väkeä kuin ydinperhe. Siellä saattoi asua esimerkiksi sukulaisia tai perheen omistaman yrityksen työntekijöitä. Tavallaan siellä asui kahdenlaisia ihmisryhmiä: toisia yhdistivät tunne- ja verisiteet, toisten yhteys taloon oli sopimuksellinen ja työntekoon liittyvä. Koti oli siten sekä asunto että työpaikka. Lastenhoitaja ja keittäjä vastasivat omalta osaltaan kodin viihtyisyydestä ja onnellisuudesta, mutta he eivät kuitenkaan olleet osa kotia, vaan osa taloa ja kotitaloutta. Vaikka palkollisiin ja alaisiin suhtauduttiin 1800-luvun alkupuolella isällisesti, se ei kuitenkaan tarkoittanut läheisiä välejä.

Koti oli kaksiosainen myös sukupuoleen sidotun työnjaon mukaisesti ja osat täydensivät toisiaan. Toisaalta oli naisten muodostama ja perheenemännän johtama työyhteisö, joka vastasi ruoasta, lastenhoidosta, siivouksesta ja vaatehuollosta. Naisten tehtävänä oli myös kaikenlainen organisointi: vierailujen, vastaanottojen ja juhlien. Miesten muodostamaan työyhteisöön kuuluivat talon isäntä ja ammattialasta riippuen erilaiset muut miespuoliset työntekijät kuten kirjanpitäjät, konttoristit, kauppa-apulaiset, kisällit, oppilaat ja rengit. Koti oli usein myös työpaikka, ja tärkeät työntekijät saattoivat elää perheen mukana arjessa ja juhlassa. Työtä ja kotia ei erotettu toisistaan.

Perheen ja työntekijöiden lisäksi talossa ja kiinteistöön kuuluvissa taloissa asui usein myös koulua käyviä sukulaispoikia, ja erillisiä huoneita tai huoneistoja saatettiin vuokrata ulkopuolisille, jotka eivät olleet kotitalouteen tai ruokakuntaan kuuluvia. Nämä huoneistot olivat selvästi erillisiä yksiköitä.

Kun konttorihenkilökunnan kiinnostus itsenäiseen asumiseen alkoi lisääntyä, perheellisiä työntekijöitä muutti työnantajan talosta omaan asuntoon. Samalla ruokakunnan käsite alkoi muuttua ja menetti merkitystään etenkin 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kollektiivisuutta korostava ajattelu oli väistymässä ja perhekeskeisyys astumassa tilalle. Ilmiö oli samansuuntainen myös muualla, esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa.

Koti oli keskeinen paikka sekä henkisesti että fyysisesti, ja siellä oleskeltiin paljon. Säätyläiset uhrasivat aikaa ja varoja sisustamiseen, osa todennäköisesti sisusti varallisuutensa äärirajoilla. Kodista pyrittiin tekemään edustava ja kodikas. Säätyläiskodissa seurattiin aikaa: luettiin kirjallisuutta ja seurattiin sanomalehdistä maailman tapahtumia. Usein luettiin ääneen toisille huoneessa oleville. Lukeminen 1800-luvulla oli erilaista kuin aiemmin. Se ei enää ollut rituaalinomaista ulkolukemista ja toistoa, vaan lukemiseen keskityttiin ja siitä saatiin virikkeitä.

Myös muu taide tuli kiinnostavaksi. Säätyläiskodissa soitettiin pianoa ja siellä oli taide-esineitä, kuten tauluja, joista osa kuvasi suomalaista maisemaa, jota alun perin oli pidetty liian karuna maalattavaksi mutta joka 1800-luvun puolivälissä alkoi saavuttaa suosiota.

Yhteydenpito kodin ulkopuolelle

Yhteyksien pito kodin ulkopuolelle oli säätyläistön piirissä vilkasta. Se ilmeni muun muassa aktiivisena kirjeenvaihtona ja vilkkaana seuraelämänä. Naiset olivat aktiivisia kirjeiden kirjoittajia erityisesti silloin, kun kyseessä olivat sukulaiset. Tällä tavoin he pitivät koossa sukuverkostoa. Sama ilmiö on ollut havaittavissa myös muissa Euroopan maissa.  Yhteydet sukulaisiin olivat usein liikesuhteiden tukena, ja niistä oli apua myös taloudellisen tai muunlaisen vastoinkäymisen kohdatessa.

Seuraelämälle oli ominaista siro kustavilaisen ajan seurustelutyyli monimutkaisine kohteliaisuuskuvioineen. Etikettiin kiinnitettiin huomiota. Malli oli alkanut suurissa herraskartanoissa ja levisi sieltä muille säätyläisille. Pariisissa oli julkaistu oppaita, joissa naisia ohjattiin taloudenhoidossa ja rahankäytössä sekä opetettiin seurapiirielämään kuuluvia rituaaleja. Näitä oppaita luettiin todennäköisesti myös Suomessa, koska varsinkin kartanoiden naiset olivat ranskankielentaitoisia, ja heidän kauttaan tavat levisivät myös muun säätyläistön piiriin.

Vierailuja harrastettiin paljon, ja ne saattoivat venyä hyvinkin pitkiksi ja kestää viikkokausia tai jopa koko kesän yli. Isovanhempien vierailut lasten ja lastenlasten luo saattoivat venyä kuukausien pituisiksi, ja sukulaislapset viettivät toisinaan serkkujensa luona koko kesän. Perhetaloudet saattoivat näin laajentua pitkäksi aikaa. Lisäksi harrastettiin lyhytkestoisempia naapurivierailuja ja niiden vastavierailuja. Kotikutsujen ohella tehtiin huviretkiä kaupungin ympäristöön, harrastettiin konsertteja, teatteria ja tanssia, joka olikin erityisen suosittua. Retkille saatettiin ottaa mukaan soittajia tahdittamaan tanssia.

Kiinnostava aikalaislähde 1800-luvun seuraelämään on Anders Ramsayn muistelmateos Muistoja lapsen ja hopeahapsen (alkuteos Från barnaår till silfverhår, 1904-07). Ramsay kertoo muun muassa oopperainnostuksen leviämisestä Helsingin säätyläistön piirissä 1800-luvun puolivälissä:

”Nyt puhkesi hyvässä kaupungissamme todellinen oopperavimma, joka oli eräänlaista villitystä, koska enää ei haluttu kuulla eikä nähdä mitään muuta kuin oopperoita. Sillä samaan aikaan kuin ruotsalainen teatterimme niitti näitä riemuvoittojaan, oli myös suomalaisella teatterilla Arkadiassa loistokautensa. Se uskaltautui mitä vakavimpiin yrityksiin esittäen Faustin, Trubaduurin, Unissakävijän ja Traviatan.”

Helsingissä oli kolmaskin ooppera. Aleksanterin teatterissa esiintyi venäläisen valtionavun turvin joka talvi italialainen oopperaseurue, joka Ramsayn mukaan ”esitti yksinomaan suuria italialaisia oopperoita ja keisarin aitiossa istui joka ilta kenraalikuvernööri kreivi Adlerberg, koko ylhäisen venäläisen hienoston ympäröimänä.  Kauniin musiikin ja useiden todella oivallisten kykyjen houkuttelemina istui katsomossa paljon meikäläisiäkin.

Lopulta huomattiin, että kolmen oopperaseurueen ylläpito Helsingin kokoisessa kaupungissa tuli kalliiksi, ja osa niistä ryhtyikin esittämään kustannuksiltaan halvempia operetteja.

Myös henkilökohtaisempia juhlia vietettiin. Anders Ramsay kertoo, että varsinkin nuoremmilla ylioppilailla oli tapana juhlia nimipäivää, joka oli tervetullut aihe hauskaan yhdessäoloon, ja juhlat jatkuivat usein pikkutunneille saakka. Nimipäivää voitiin viettää myös tarjoamalla aamiaista. Vieraita ei kutsuttu, vaan kaikki ystävät olivat tervetulleita. Vietettiin jopa yhteisiä nimipäiviä, joihin varattiin ravintola ja tilattiin soittokunta. Kun elettiin suuriruhtinaskunnan aikaa, saattoi tilaisuuteen tulla ulkopuolisiakin tarkkailijoita. Liian raisuista tai poliittisesti arveluttavista juhlista saattoi seurauksena olla yliopistosta erottaminen.

Oli myös naamiaisia, mutta niihin osallistuminen oli liikaa kunnialliselle säätyläiselle, varsinkin jos mukana oli nk. puolimaailmannaisia, joita Helsingissä siihen aikaan oli monia. Kun kartanonomistaja Ramsay osallistui naamiaisiin, asiaan puututtiin Suomen Pankkia myöten ja huomautettiin: ”Mikä sopii ylioppilaalle, ei sovi kunnianarvoisalle säätyläiselle ja kartanonomistajalle.” Kartanonomistaja Ramsaylla kun oli laina-asioita Suomen Pankissa.

Liiketoimet ja seurustelusuhteet olivat tuon ajan Helsingissä aina yhteydessä toisiinsa. ”Hyvä veli” -verkostot olivat käytössä jo 1800-luvulla. Molemmat osapuolet hyötyivät. Liikemiehelle oli tärkeää tuntea sekä senaatin virkamiehiä että yliopiston opettajia. Myös viranhaku edellytti suhdetoimintaa. Asianomaisen viranhakijan piti frakkiin pukeutuneena käydä tervehtimässä jokaista senaatin jäsentä, muuten ei haku tuottanut tulosta.

Yliopisto-opiskelu ja siellä työskentely muodostivat oman erityisen osansa säätyläistön seuraelämästä. Yliopiston promootio oli suuri tapahtuma, johon tultiin kaukaa ja jota juhlittiin pitkään.

Eräs yhteydenpitomuoto oli matkustelu. Vaikka matkustaminen oli hankalaa nykyajan näkökulmasta, sitä kuitenkin säätyläispiireissä harrastettiin. Sukulaisvierailujen ohella matkustettiin kotimaassa ja ulkomaille. Erityisesti kylpylämatkat olivat suosittuja. Myös Helsinkiin matkustettiin ulkomailta. Kaupunkia pidettiin 1800-luvun puolenvälin tienoilla hienona kylpyläpaikkana, jonne venäläiset mielellään matkustivat kesänviettoon. Kielitaito ei liene tuottanut suuria ongelmia, koska monet säätyläiset olivat kielitaitoista.

Ruokailu

Ruokailu oli tärkeä tapahtuma ja siihen käytettiin aikaa. Nykyajan ihmisen näkökulmasta katsoen ruoka oli varsinkin arkena yksinkertaista. Syötiin esimerkiksi läskisoosia, suolakalaa ja perunasoppaa sekä papusoppaa ja pannukakkua, silakkalaatikkoa ja ohrapuuroa. Sunnuntairuokana oli usein lihapullia ja perunoita. Liha oli harvinaista herkkua.

Juhlapäivälliset olivat asia erikseen. Fredrika Runeberg kirjoitti sisarelleen järjestämästään 20 hengen päivällisestä, joka sisälsi viisi ruokalajia. Tarjolla oli parsaa, korvasieniä, sardiineja, luumuja, kukkakaalia, pinaattivanukasta, tuoreita kurkkuja, vasikankotletteja, lintupaistia, jäätelöä ja appelsiineja. Illalla oli vielä aladoopia, kuhahyytelöä ja sokerileipäkeksejä. Ruokakulttuuri oli kansainvälistä. Euroopan uudet ruokailutavat ja muotiruoat omaksuttiin ensimmäiseksi aateliskartanoissa, pappiloissa ja varakkaissa porvariskodeissa. Vauraissa 1830-luvun talonpoikaistaloissa syötiin samaa kuin säätyläisperheissä, ja juhlissa herrasväki joi samppanjaa.

Höyrylaivojen tultua saatiin kahvia, riisiryynejä, rusinoita ja muitakin kuivattuja hedelmiä. Kahvi yleistyi 1800-luvun lopussa ja sitä juotiin sekä rikkaissa että köyhissä kodeissa.  Se kuului vierailujen yhteydessä tervetuliaisjuomaksi sekä alku-, jälki- ja lähtiäisjuomaksi. Kahvi oli tullut Suomeen Ruotsista 1700-luvulla, ja se oli välillä ollut kielletty nautintoaine.

Säätyläisperheissä kuten muuallakin elettiin pitkään omavaraistaloudessa ja pihapiiriin kuuluivat myös hyötyeläimet. Lisäksi perheillä oli omia viljelmiä. Suuri osa ruokatarvikkeista saatiinkin omilta pelloilta ja omasta puutarhasta. Omalta maatilalta tuotiin sekä kotieläinten rehut että ihmisten ruoka: juurikasvit, herneet, ryynit, jauhot, liha sekä polttopuut. Elettiin maalaiselämää keskellä pääkaupunkia, kuten Anders Ramsay toteaa. Samalla koetettiin välttää rahallisia menoja, jos se suinkin oli mahdollista. Vasta 1800-luvun lopulla Helsingissä luovuttiin omavaraisuuden ihanteesta.

Yhteenveto

Aikakauden kotiin ja seurapiireihin tutustuminen herättää monia ajatuksia sekä erityisesti kysymyksiä.

Mielenkiintoinen ilmiö on asuinalueen määräytyminen eli kodin sijainti ja se, miksi juuri tietyt alueet olivat valikoituneet säätyläistön asuinalueeksi. Ainakin osittain siihen vaikuttivat hallintorakennusten ja yliopiston läheisyys sekä muiden samanlaisten ihmisten läheisyys. Lisäksi asumisalueen valinnalla osoitettiin, että elettiin säädynmukaisesti. Hevoskulkuneuvojen aikaan läheisen sijainnin merkitys vielä korostui.

Toinen mielenkiintoinen kysymys on kodin rahatalous. Rahaa ei juurikaan käytetty eikä haluttu käyttää. Sitä ei ilmeisesti ollut paljoa liikkeelläkään. Itse tekeminen ja omavaraistalous olivat tärkeitä, vaikka ajan mittapuun mukaan oltiin varakkaita.

Kolmas kysymys on tyylien siirtyminen aikakaudesta toiseen. Vaikka sisustuksen ja rakennusten tyylisuuntana 1800-luvun puolivälissä oli empire, oli seurustelutyyliksi jäänyt siro kustavilainen tyyli, sen henki ja tavat. Tämä antaa viitteitä siitä, että aikakausien rajat ovat liukuvia ja niiden tarkka erottaminen toisistaan on vaikeaa.

Neljäs kysymys koskee rajoja. Säädyn mukainen elämä edellytti rajojen huomioonottamista ja niiden mukaan elämistä. Piti olla miellyttävää ja hauskaa, mutta hauskuus ei saanut ylittää säädyn normeja.

 

LÄHDELUETTELO

 

Aikalaiskirjallisuus

Ramsay, Anders: Muistoja lapsen ja hopeahapsen. Osa 2. WSOY, Porvoo 1908.

 

Tutkimuskirjallisuus

A history of private life. Vol 4: From the fires of revolution to the Great War. Ed. Michelle Perrot. Harvard University Press, Cambridge MA 1990.

Häggman, Kai: Perheen vuosisata. Perheen ihanne ja sivistyneistön elämäntapa 1800-luvun Suomessa. SKS, Helsinki 1994.

Ramsay, Henrik: Anders Ramsay pääkaupunkimme kuvaajana. Valvoja 70 /1950, 167 – 175.

Valkonen, Markku: Kultakausi. WSOY, Porvoo 1994.

 

Muu lähdekirjallisuus

Aartomaa, Ulla – Grönholm, Kirsti – Tamminen, Marketta: Kulttuurihistoriallinen keittokirja. SKS, Helsinki 2001.

Mainokset
Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: